Kotka
Maakotka eli kotka (Aquila chrysaetos) on haukkojen heimoon kuuluva päiväpetolintu. Muita paikallisia suomalaisia rinnakkaisnimityksiä linnulle ovat mm. kokko, maakokko ja isokokko.
Maakotka painaa keskimäärin 3–5 kiloa ja sen siipien kärkiväli on 190–225 cm, mikä tekee siitä Suomen suurimpia petolintuja merikotkan ohella. Sen väritys on ruskea, ja naaras on koirasta vaaleampi. Merikotkasta sen erottaa pitkän pyrstön perusteella. Maakotkan ravinto koostuu enimmäkseen linnuista ja nisäkkäistä, mutta se saattaa pyydystää myös kaloja ja käärmeitä.
Maakotkat pariutuvat eliniäksi ja saavat 1–2 poikasta kerrallaan, joista 2 poikasen pesue on selvästi harvinaisempi. Maakotka on levinnyt laajalle ja sitä tavataan suurimmassa osassa Pohjois-Amerikkaa ja Euraasiaa. Se on kuitenkin paikoitellen kadonnut kaupunkien ja asutusalueiden kasvun myötä.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ar
ArboreaalinenLe
Leijailevat linnutVa
Vanhat eläimetMa
MaanpäällinenPe
PetoeläimetSaalistus eli predaatio on ekologinen vuorovaikutussuhde, jossa eliö, saalistaja, käyttää ravinnokseen toisia eläviä eliöitä, saaliita. Saa...
Re
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Ov
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Li
Liitävät eläimetLiitäminen on lentämistä käyttämättä omaa voimanlähdettä. Esimerkiksi liidokki voi lentää pitkiäkin matkoja.Lentolaitteen liitäessä t...
Se
SeurakuntaYk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Yk
Yksinäiset eläimetOs
Osittainen siirtolainenG
alkaaAr
AristokraatitNo
Nopeat eläimetMaakotka on suurikokoinen, pitkäsiipinen ja pitkäpyrstöinen kotka. Sen siipien leveys on suunnilleen sama kuin pyrstön pituus. Maakotkan ja merikotkan erottaakin helposti pyrstöstä, joka merikotkalla on huomattavasti lyhyempi. Siivet kapenevat hieman ruumista kohti ja käsisiiven sisäosasta, minkä vuoksi siiven takareuna on loivasti S:n muotoinen ja lentosiluetti lajityypillinen. Selvimmin tämä piirre näkyy nuorilla kotkilla.
Maakotkan pituus on 80–93 cm ja siipien kärkiväli 190–225 cm. Naaraat ovat koiraita kookkaampia. Koiras painaa 2,1–4,8 kg (keskimäärin 3,5 kg) ja naaras 3,3–6,7 kg (keskimäärin 5,2 kg).
Kolme vanhinta suomalaista rengastettua maakotkaa ovat olleet 27–34-vuotiaita, mutta ne saattavat elää pidempäänkin. Kotkien todellista elinikää ei toistaiseksi ole selvitetty kovinkaan tarkasti siitäkin syystä, että 1970-luvulle asti käytössä olleet renkaat olivat niin heikkoja, että kotkat repivät ne irti jalastaan. Tammikuussa 2019 tavattiin Pohjois-Savossa 34 vuotta, 6 kuukautta ja 27 päivää aiemmin rengastettu maakotka, joka on Euroopan vanhin. Se löytyi 34 vuoden, 8 kuukauden ja 28 päivän ikäisenä kuolleena maaliskuussa 2019. Kuolinsyytä selvitetään, sillä linnussa oli hauleja, mutta syy ei välttämättä selviä.
Maakotkan puvussa on hyvin tummanruskea pohjaväri, josta kellanruskea tai vaalean punaruskea niska erottuu selvästi. Niskan värityksessä esiintyy jonkin verran muuntelua, eikä ikä ole sen perusteella yleensä kovinkaan hyvin pääteltävissä. Naaras on perusväriltään vaaleamman ruskea kuin koiras.
Maakotkan jalat ovat keltaiset ja nilkat höyhenpeitteiset. Nuorena nokka on mustahko, mutta muuttuu vanhemmiten keltaisemmaksi. Silmän värikalvo on nuorella linnulla ruskea ja vanhalla kellanpunainen.
Maakotka on kaikista kotkista laajimmalle levinnyt laji, jota tavataan niin Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Afrikassa kuin Pohjois-Amerikassa. Levinneisyysalueen eri osilta on erotettu yhteensä kuusi eri alalajia.
Maakotka elää ja pesii vuoristoissa ja laajoissa ylänkömetsissä, erämaissa. Suotuisia ympäristöjä ovat vanhat metsät ja tunturialueet, jotka ovat mahdollisimman erillään ihmisasutuksesta. Joskus maakotka pesii myös pienemmissä metsissä alangoilla ja rannikkoseuduilla. Vaatii avoimen maaston.
Kotkan reviiri on 150–300 neliökilometrin kokoinen alue, jossa sillä on tavallisesti 2–3 vaihtopesää. Kotkat koristelevat niitä tuoreilla havuilla, vaikka naaras ei kykenisikään munimaan johtuen jänis- tai lintukadosta. Maakotka on paikkalintu etenkin etelässä, mutta pohjoisen nuorilla ja pesimättömillä yksilöillä on välillä tapana muuttaa.
Lento on voimakasta, jossa vuorottelevat usein 6–8 melko syvää siiveniskua ja 1–2 sekunnin kestoinen liito. Lentorata on suora. Kotkan kaarrellessa ja usein liitäessäkin siivet ovat tyypillisesti loivassa V-asennossa. Toisinaan se liitää myös siivet suorempina tai antaa niiden jopa hieman roikkua.
Maakotka ääntelee vähän. Joskus se viheltelee valittavan kuuloisesti ”klyyh”, päästää kilahtavan kuuloisen äänen ”kjak” tai kaklattaa hieman lokkimaisesti. Nuoret yksilöt ja naaraat saattavat piipittää ja kerjätä kaksitavuisella ”pi-tjulp” -äänellä.
Maakotkat ovat lihansyöjiä ja taitavia metsästäjiä, jotka elävät enimmäkseen riistalla. Ravinto koostuu lähinnä keskikokoisista nisäkkäistä ja linnuista. Tavallisia ravinnoksi joutuvia keskikokoisia nisäkkäitä ovat esimerkiksi kaniinit, jänikset ja maaoravat. Linnuista saaliiksi joutuvat yleensä erilaiset kanalinnut. Joskus maakotkat saattavat napata myös kaloja, käärmeitä, hyönteisiä tai jopa suurempiakin nisäkkäitä, kuten nuoria peuroja. Suuret saaliit joutuvat yleensä haaskoiksi sellaisina vuodenaikoina, jolloin ravintoa on muuten hyvin niukasti. Hankalina aikoina maakotka saattaa olla täysin riippuvainen haaskojen niille tarjoamasta ravinnosta. Suuren saaliin kotka joutuu yleensä syömään samassa paikassa, jossa se on saalistettu tai löydetty, sillä suurin painomäärä, jonka se voi nostaa ilmaan on noin 4–5 kg.Yleensä kotka metsästää liitämällä tähystyspaikaltaan käsin saaliinsa kimppuun ja iskien siihen melko matalalta tasolta. Jahtaamalla se saa harvoin saalista kiinni, mikäli ensimmäinen yllätyshyökkäys ei onnistu. Harvinaisemmissa poikkeustilanteissa kotka saattaa kumartua korkeammalta käsin saaliin napatakseen. Tällä tavoin saaliinsa kimppuun syöksyvä kotka saattaa saavuttaa nopeuden, joka vastaa muuttohaukkaa. Joidenkin arvioiden mukaan kotkan syöksynopeus saattaa tällöin olla 240–320 km/h. Pariutuneet kotkat saattavat myös yhdessä metsästää samaa saaliseläintä. Saaliin metsästys tapahtuu pääsääntöisesti joko varhain aamulla tai myöhään illalla. Kotkan päivittäinen ravinnontarve on noin 250 grammaa päivässä, mutta tarvittaessa se kykenee paastoamaan useita päiviä, mikäli on ensin saanut syödä hyvin. Erään vankeudessa eläneen yksilön on tunnettu kyenneen hotkia viikkojen edestä ja selvinneen 3 viikkoa ilman ruokaa.
Suomessa maakotkan pääravintoa ovat haaskojen lisäksi jänikset, kanalinnut ja muut saman kokoluokan saaliseläimet. Pikkunisäkkäiden lisäksi ravinnoksi saattavat Suomessa joutua suuremmatkin, jopa ketun, lampaan ja poronvasan kokoluokan eläimet. Saalislintujen kesken koko vaihtelee rastaan kokoisista kurkeen tai joutseneen. Talvisin haaskat ovat Suomen maakotkille tärkeitä ravinnon lähteitä. Elinkelpoisen poronvasan kotka tappaa vain harvoin, vaikka se onkin välillä aiheuttanut poronhoitajille päänvaivaa. Muun muassa siitä syystä ihmisen ja kotkan välit ovat välillä olleet melko ongelmalliset, ja kotka on riistarosvona ja kotieläinten vihollisena joutunut joskus jopa vainon kohteeksi.
Nuori maakotka tulee sukukypsäksi 4–5-vuotiaana ja puolison löydettyään pysyttelee tyypillisesti elinikäisessä parisuhteessa tämän kanssa.
Maakotka rakentaa usein valtavan kokoisen risulinnan, joka elinympäristöstä riippuen sijoittuu yleensä joko vanhaan puuhun tai kallionkielekkeelle. Vuoristoisemmilla seuduilla kotka valitsee pesänrakennuspaikakseen mieluimmin jonkinlaisen kielekkeen tai halkeaman rosoisella kallioseinämällä. Suomessa tällaisia paikkoja on kuitenkin vähän, ja pesäpaikoiksi valikoituvat lähinnä syrjäseutujen jykevät petäjät tai muut vanhat ja kestävät puut. Pesää kasvatetaan vuosi vuodelta niin, että se saattaa saavuttaa jopa 2 metrin leveyden ja 3 metrin korkeuden. Kotkat rakentavat useita varapesiä, joita ne käyttävät vuorovuosina. Tällaisia vaihtopesiä kotkalla on 150–300 neliökilometrin kokoisella reviirillään tavanomaisesti 2–3. Kaikki pesät on yleensä rakennettu järeistä oksista, joita kotkat ovat pikkuhiljaa keränneet ympäristöstä. Kotkat vuoraavat pesät ympäristöstä löytyvillä pehmeillä aineksilla, kuten varvuilla, ruohoilla, turpeilla, sammalilla ja jäkälillä ja koristelevat niitä vielä tuoreilla havuilla ja männynoksilla. Tavallisesti samat pesät ovat kotkaparien käytössä vuosikausia.
Maakotka etsii parittelukumppanin noin neljän vuoden ikäisenä, jolloin sukukypsyyden saaneena se alkaa samalla muodostamaan omaa reviiriä ja rakentelemaan pesiä. Kun vastakkaista sukupuolta edustava tarjokas on löytynyt, on soidinmenojen vuoro. Näytös suoritetaan lennossa, jolloin nämä syöksevät ja tekevät keskenään silmukoita. Sopivan kumppanin löydyttyä maakotkat solmivat usein elinikäisen parisuhteen.
Saavutettuaan 3–5 vuoden iän maakotkat alkavat pesiä. Niiden lisääntyminen ajoittuu maantieteellisestä sijainnista riippuen maaliskuusta elokuun loppuun. Suomessa naaras munii maaliskuun alkupuolelta alkaen toukokuuhun. Munien määrä vaihtelee yhden ja kolmen välillä. Neljänkin munan saaminen saattaa olla mahdollista, mutta on pesivän pariskunnan maantieteellisestä sijainnista riippuen useimmiten erittäin harvinaista. Kunkin munan jälkeen kestää 3–4 päivää, ennen kuin naaras alkaa jälleen munia uutta munaa. Maakotkan muna on väriltään samean valkoinen ja laikullinen tai ruskean/punaruskean ”tahrainen”. Munien hautominen alkaa heti ensimmäisen munan tultua, ja pariskunnasta munia hautoo useimmiten lähinnä naaras. Haudonta-aika on yleensä 41–45 vuorokautta (keskimäärin 42 vuorokautta), mutta saattaa joskus jäädä lyhyeksi ja kestää jopa vain 35 vuorokautta. Haudonta-aikana uros osallistuu tilanteeseen enimmäkseen tuomalla ruokaa hautovalle naaraalle, vaikka saattaa välillä itsekin osallistua haudontatehtävään. Maakotka kykenee munimaan vuosittain, mutta joinakin vuosina pesintä saattaa jäädä välistä esimerkiksi jänis- tai lintukadosta johtuen, jolloin ravintoa on vähemmän saatavilla. Välivuosista johtuen esimerkiksi Ruotsin Norrlannissa vuotuinen syntyvyys on keskimäärin 0,5 poikasta kotkapariskuntaa kohti.
Nykyisin pahin uhka Suomen maakotkille on lähinnä kaikenlainen häirintä pesäpaikoilla. Niiden vaino on vähentynyt, mutta sopivien pesäpuiden puute, kanalintujen vähentyminen sekä kemikalisoituminen saattavat myös olla kasvava uhka lajille.
Pesintöjen tahallinen häirintä ja kotkien vaino on nykyisin niin harvinaista, ettei sen ole katsottu olevan enää varsinainen uhka maakotkakannalle poronhoitoalueella tai muuallakaan Suomessa. Suuremman ongelman muodostanee tahaton häirintä, jota esiintyy lähinnä kannan levinneisyysalueen eteläisimmissä osissa. Kovinkaan varmasti ei kuitenkaan vielä tiedetä, kuinka herkästi pesintä keskeytyy, vaikka pesää olisi tarkoitus vain käydä vilkaisemassa. Viime vuosina häirintä on kuitenkin ollut niin vähäistä, ettei tapauksilla ole katsottu olevan vaikutusta Suomen maakotkien kokonaiskantaan.
