Kymmenpiikki (Pungitius pungitius) on pieni kala, joka on saanut nimensä lajille tunnusomaisista selkäpiikeistä. Nimestä huolimatta piikkien lukumäärä vaihtelee 7–12 välillä, useimmiten piikkejä on yhdeksän. Englanniksi kymmenpiikkiä kutsutaankin ”yhdeksänpiikiksi” (Nine-spined stickleback). Selän ja rinnan piikit sekä kyljissä olevat luukilvet toimivat puolustusrakenteina saalistajia vastaan, mutta niiden merkityksen oletetaan olevan pienempi kuin sukulaislajilla, kolmipiikillä.
Kymmenpiikkien ruumiin väritys on useimmiten vihertävänruskea ja kyljet ovat usein raidalliset, mutta värityksessä esiintyy suurta vaihtelua. Kymmenpiikin kokovaihtelu on myös suurta, keskimääräinen koko on noin 3–7 cm, mutta kooltaan huomattavasti isompia kaloja on löydetty erityisesti lammista, joissa kymmenpiikit elävät ainoana kalalajina. Suomen suurin kymmenpiikki (11,5 cm) on pyydystetty Kuusamosta.
Kymmenpiikkien levinneisyys on sirkumboreaalinen, niitä tavataan laajasti pohjoiselta pallonpuoliskolta. Suomessa kymmenpiikit elävät kaikentyyppisissä makeissa vesissä, järvissä, joissa, pikku lammissa sekä murtovedessä Itämeren rannikkoalueilla. Kymmenpiikki käyttää ravinnokseen lähinnä eläinplanktonia ja pieniä pohjaeläimiä. Se suosii elinympäristönään rehevämpää kasvillisuutta ja sietää myös vähähappisempaa vettä kuin kolmipiikki.
Kutuaikana koiras saa komean kutuasun, jossa ruumis muuttuu mustaksi ja vatsapuolen piikit kirkkaan valkoisiksi. Koiras rakentaa pesän vesikasvillisuuden sekaan ja houkuttelee naaraan sinne kosiotanssilla. Naaraan laskettua mätimunat koiras hedelmöittää ne ja jää sitten vartioimaan pesää.
Sopeutuessaan erilaisiin elinympäristöihin Fennoskandian alueen kymmenpiikit ovat erilaistuneet muutamassa vuosituhannessa niin kooltaan kuin käyttäytymiseltäänkin. Meressä ja järvissä elävät kymmenpiikit ovat jääneet pieniksi ja solakoiksi, kun taas pienissä lammissa elävä muoto on kehittynyt suureksi ja tanakaksi. Meressä elävät pienet kymmenpiikit ovat arkoja parvikaloja, kun taas lampien suuret kymmenpiikit ovat epäsosiaalisia ja pelottomia. Myös aivoissa on muotojen välillä eroa.
Lammissa, joissa ei ole petokaloja, kymmenpiikkiin kohdistuva predaatio on pienempää. Näin ne voivat lisääntyä myöhemmin, jolloin ne ovat suurempikokoisia ja tuottavat enemmän kooltaan suurempaa mätiä kuin meressä tai järvissä elävät lajikumppaninsa. Tällaisissa lammissa kasvaneet kalat voivat myös ruokailla aggressiivisemmin, jolloin lammen rajalliset resurssit ovat paremmin hyödynnettävissä.
Toisistaan eristyksissä olevat lampipopulaatiot ovat kehittyneet konvergentisti eli toisistaan riippumatta samankaltaisiksi sopeutumiksi.
