Suruvaippa (Nymphalis antiopa) on suurikokoinen täpläperhosten heimoon kuuluva päiväperhonen.
Suruvaippa on suhteellisen kookas ja vaivatta tunnistettava perhonen. Yläpuolelta siivet ovat tumman sametinruskeat tai lähes mustat ja siipien ulkoreunoja kiertää nuorilla yksilöillä kermankeltainen, vanhemmilla yksilöillä valkoiseksi haalistunut nauha. Etusiiven etureunassa on lisäksi kaksi kermanvaaleaa läiskää. Siipien yläpinnalla on myös sininen pisterivi. Alapuolelta perhonen on siipien vaaleaa ulkoreunusta lukuun ottamatta tasaisen tumma, lähes musta. Siipiväli on noin 61–76 mm.
Yksilökohtaista vaihtelua ulkonäössä suruvaipalla ei käytännössä ole. Poikkeavista värimuodoista luonnosta on tavattu silti ainakin f. hygiaea, jonka siipien vaalea reunus on leventynyt ja sulautuu ilman terävää rajaa siiven tummaan osaan.
Suruvaippa esiintyy laajasti Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se ei selvästikään kestä Pohjois-Atlantin talvia, minkä vuoksi lajia tavataan esimerkiksi Britteinsaarilla, Tanskassa ja Norjan rannikolla vain satunnaisesti. Euraasiassa levinneisyys ulottuu Etelä- ja Keski-Euroopan rannikoilta Himalajalle, Kamtsatkalle ja Japaniin. Pohjois-Amerikassa suruvaippa elää Alaskasta Labradorin niemimaalle ja etelässä Venezuelaan. Suomessa se on jokseenkin yleinen maan etelä- ja keskiosissa. Siitä pohjoiseen laji harvinaistuu, mutta sitä tavataan aivan pohjoisinta Lappia myöten.
Satunnaisena vaeltajana suruvaippa voi eksyä myös Färsaarille ja Islantiin.
Suruvaippa talvehtii aikuisena. Talvehtineet perhoset aloittavat Suomessa lentonsa keväällä, ensimmäisten päiväperhosten joukossa jo maaliskuussa ja huonokuntoisia yksilöitä tavataan vielä jopa kesäkuussa. Talvehtineiden perhosten jälkeläisistä koostuva sukupolvi lentää puolestaan heinäkuun lopulta jopa lokakuulle, kunnes ne hakeutuvat talvehtimaan suojaisiin paikkoihin.
Suruvaippa elää kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa sekä luonnonympäristöissä kuten metsien reunoilla ja avoimissa metsissä. Elinpaikalla kasvaa usein toukkien ravinnoksi sopivia puita ja pensaita aurinkoisilla mutta tuulelta suojaisissa paikoissa. Perhoset eivät käy kovin usein kukilla, mutta imevät mielellään nestettä puiden mahlavuodoista tai käyneistä hedelmistä. Parittelu tapahtuu varhain keväällä, yleensä maanpinnalla ja pariskunta luottaa paljolti siipiensä alapintojen suojavärin tarjoamaan suojaan.
Lajilla esiintyy huomattavia kannanvaihteluita. Esimerkiksi 1960-luvulla perhonen oli Ruotsista miltei hävinnyt.
Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat, jotka kesän aikana kehittyvät toukiksi, koteloituvat ja kuoriutuvat syksyllä seuraavan sukupolven aikuisina. Naaras munii jopa 250 munaa ryhmiksi ravintokasvien oksille, yleensä vähintään puolentoista metrin korkeuteen maanpinnasta. Munat kuoriutuvat noin kolmen viikon kuluttua ja toukat elävät viimeistä toukkavaihetta lukuun ottamatta ryhmissä. Toukkakehitys kestää kuudesta seitsemään viikkoa. Koteloituminen tapahtuu matalaan kasvillisuuteen, oksille tai kiville lähelle maanpintaa ja kotelovaihe kestää kahdesta kolmeen viikkoa.
Aikuinen yksilö talvehtii, usein vajoissa, autotalleissa tai muissa ulkorakennuksissa. Luonnossa myös ontoissa puunrungoissa.
