Jättiläismetsäkarju

Lauman reviiri käsittää noin 10 neliökilometriä ja voi pitkälti olla päällekkäinen muiden laumojen reviirien kanssa. Jättiläismetsäkarjujen lauma pyrkii pysymään yhdessä. Muut yksilöt jäävät odottamaan, jos vanhat tai lamaantuneet karjut jäävät muusta laumasta jälkeen. Lauma myös vastaa niiden kutsuihin ja etsii eksyneet lauman jäsenet. Silloinkin kun laumat kohtaavat yhteisellä alueella, ne yleensä välttävät kontakteja toisiinsa ja perääntyvät ilman yhteenottoa. Kuivalla kaudella tappelut eivät kuitenkaan ole harvinaisia. Yleensä yksilöt vain jahtaavat toisiaan ja juoksevat, ilman fyysistä kontaktia, ja lopulta ne vetäytyvät alkuperäisiin asemiinsa. Naaraat ajavat aina laumastaan eksyneet vieraat naaraat pois reviiriltään. Niiden ei tiedetä koskaan hyväksyneen vierasta naarasta laumaansa. Laumalla on metsien tiheässä aluskasvillisuudessa omat polkunsa ja makuusijansa. Jättiläismetsäkarjut asuvat harvoin onkaloissa ja vielä harvemmin tekevät sellaisia itse. Ne käyvät usein vetisillä paikoilla rypemässä ja käyttävät siihen jopa noin tunnin päivässä.

Jättiläismetsäkarjut ovat luonnostaan aktiivisimmillaan varhaisaamulla ja myöhään illalla, mutta ne ovat yöaktiivisia seuduilla, joilla niitä metsästetään. Auringonnousun aikaan lajin yksilöt lähtevät yöllisiltä makuupaikoiltaan ja suuntaavat savanneille kuluttamiaan polkuja pitkin. Keskipäiväksi jättiläismetsäkarjut vetäytyvät takaisin metsään, jossa ne pysyvät noin kaksi tuntia, kunnes aloittavat saman syklin uudestaan. Noin kello viideltä illalla ne palaavat taidokkaasti tehtyihin nukkumapaikkoihinsa, joiden pinta-ala on 2–60 neliömetriä. Pesäpaikat voivat olla pitkäänkin käytössä, ja niitä voi ympäröidä jopa 1,1 metrin korkuinen lantakasa. Jättiläismetsäkarjut kulkevat keskimäärin 8–12 kilometriä vuorokaudessa, ja siitä pääosan tarkkarajaisia polkujaan pitkin.

Jättiläismetsäkarjun merkittävimpiä luontaisia vihollisia ovat leopardi ja täplähyeena. Karjut vastaavat lauman puolustamisesta ja saattavat hyökätä uhkaajan kimppuun. Ne ovat kiihtyneinä erittäin raivokkaita, ja niiden on nähty karkottavan jopa yksittäisen täplähyeenan kafferipuhvelin raadolta. Niiden tiedetään hyökänneen myös ihmisten kimppuun laumaansa puolustaessaan. Myös koirien ahdistelema tai haavoittunut karju on vaarallinen.

Karjujen väliset yhteenotot ovat rajuja ja voivat kestää jopa puolitoista tuntia. Kamppaillessaan karjut syöksyvät toisiaan kohti 20–30 metrin päästä toisistaan ja iskevät otsansa kovaäänisesti yhteen. Ottelun voittanut karju virtsaa, tahkoaa hampaitaan ja puree häntä pystyssä pakenevaa häviäjää. Vaikka karjun kallo on vahva, ei ole epätavallista, että se kuolee yhteenoton aiheuttamiin kallonmurtumiin ja halkeamiin. Karjut voivat taistella toisiaan vastaan myös työntämällä kuonollaan toisiaan, jolloin ne testaavat painoaan. Jättiläismetsäkarju on varsin äänekäs laji. Sen laajaan äänivalikoimaan kuuluu röhkimistä, vinkunaa, vihellyksiä ja murinaa sekä haukahduksia, joita se käyttää sekä pitkien että lyhyiden välimatkojen viestintään. Naaraan kiima-aikana päästämä karhea mylvintä voi kuulua hyvinkin kauas. Jättiläismetsäkarjun näköaisti on keskinkertainen, hajuaisti hyvä ja kuuloaisti erittäin hyvä.