Pyöriäinen (Phocoena phocoena) on yksi kuudesta pyöriäislajista ja yksi pienimmistä hammasvalaista. Sen elinpiiriä ovat pohjoiset merialueet, joissa se suosii matalia merialueita joiden keskilämpötila on noin 15 astetta. Pyöriäinen on ainoa valaslaji, joka elää pysyvästi Suomen vesillä. Laji oli vielä 1900-luvun alussa tavallinen, mutta nykyisin se on etenkin metsästyksen, kalastusverkkojen ja ympäristömyrkkyjen jäljiltä hyvin harvinainen. Suomen ja Ruotsin EU:n jäsenyyden myötä suojelutoimet ovat Itämerellä kiristyneet.
Pyöriäisestä on myös käytetty nimitystä merisika.
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätVe
VesieläimetEs
Esiyksilölliset eläimetLu
LuonnonvarainenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Vi
ViviparousSe
SeurakuntaPe
PetoeläimetSaalistus eli predaatio on ekologinen vuorovaikutussuhde, jossa eliö, saalistaja, käyttää ravinnokseen toisia eläviä eliöitä, saaliita. Saa...
Po
PolygynadriaYl
Yleensä yksinäiset eläimetH
alkaaPyöriäinen on helppo tunnistaa: pieni, tylppäkuonoinen, paksunoloinen valas, jonka kolmiomaisen selkäevän takareuna on kovera. Pyöriäisen paras tuntomerkki onkin juuri sen matala kolmionmuotoinen selkäevä. Selkäevä sijaitsee selän keskellä pään ja pyrstön puolivälissä. Muodoltaan se on matala ja kolmiomainen. Eläimen pyörähtäessä pinnassa sen selkäevä voi vaikuttaa suurelta verrattuna pinnalla näkyvään evään.
Tavallisesti pyöriäisiä on liikkeellä muutama yhdessä, vaikka Suomen vesille harhautuneet ovat usein olleet myös yksinäisiä. Aikuisen pyöriäisen pituus on alle kaksi metriä. Urokset (1,5–1,9 metriä ja 45–50 kiloa) ovat yleensä pienempiä kuin naaraat (1,6–1,9 metriä ja 60 kiloa). Vastasyntynyt pyöriäinen on noin 75 senttimetrin pituinen.
Pyöriäisen väritys vaihtelee, selkäosa voi olla tummanharmaasta mustansiniseen, kyljet ovat väritykseltään vaaleamman harmaat, ja mahapuoli on valkea. Toisin kuin delfiinillä pyöriäisellä pää on pieni ja pyöreähkö, ilman otsakulmaa ja terävää nokkaa. Hylkeistä pyöriäisen erottaa paitsi selkäevä myös niiden pyörähtävä liike veden pinnalla.
Muihin valaslajeihin verrattuna pyöriäinen on hidas uimari: sen keskivauhti on vain noin seitsemän kilometriä tunnissa. Ruokaillessa sen liikkeet ovat nopeammat ja se saattaa ajoittain hypätä ilmaan.
Pyöriäisen levinneisyys kattaa lauhkean ja subarktisen Pohjois-Atlantin rannikkoalueet ja pohjoisen Tyynenmeren alueet, joissa meriveden keskilämpötila on alle 15 celsiusastetta ja syvyys yleensä alle 200 metriä. Pyöriäinen voi elää sekä merivedessä että murtovedessä. Tämän lisäksi on havaintoja siitä, että laji voi oleskella väliaikaisesti myös makeassa vedessä. Pyöriäisten on havaittu uivan jokia pitkin hyvinkin pitkälle sisämaahan. Pyöriäistä tavataan myös Suomen rannikoilla, tosin viime vuosina niitä on havaittu vain pari yksilöä vuosittain.
Pyöriäinen on melko yleinen pohjoisilla valtamerillä, ja sen levinneisyysalue on laaja. Maailmanlaajuisesti arvioituna se on elinvoimainen laji. Osa lajin alalajeista ja paikallisista populaatioista on kuitenkin uhanalaisia. Mustallamerellä elävä alalaji Phocoena phocoena relicta on erittäin uhanalainen. Pyöriäinen on käytännössä kuollut sukupuuttoon Välimerestä, ja Itämerenkin populaatio on äärimmäisen uhanalainen. Syinä pyöriäisten katoon Itämerestä pidetään hukkumista verkkoihin sivusaaliina, metsästystä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa sekä 1940-luvun ankaria jäätalvia. Itämeren pyöriäiskanta on vähentynyt sadassa vuodessa noin 10 000–20 000 yksilöstä arviolta 600 yksilöön. Pyöriäisiä jää jatkuvasti kalanpyydyksiin, joihin ne hukkuvat. Rannikkovesien kalakannat ovat ehtyneet tai ehtymässä liikakalastuksen vuoksi. Pyöriäisen hidas lisääntyminen ja suhteellisen lyhyt elinikä tekee lajista alttiin kalastukselle ja ympäristön saastumiselle.
Pyöriäinen on ainoa valaslaji, joka on elänyt pysyvästi Suomen vesillä. Nykyisin ihminen kohtaa Suomessa pyöriäisen kuitenkin hyvin harvoin, ja suurin osa Suomen pyöriäishavainnoista keskittyy Saaristomerelle. Tilanne on muuttunut kovasti, sillä esimerkiksi 1930-luvulla pyöriäisparvia nähtiin jatkuvasti Suomenkin vesillä. Pyöriäishavainnot tulisi aina ilmoittaa Suomen ympäristöministeriölle.
Pyöriäinen on vilkas ja sosiaalinen eläin. Ne elävät 2–15 yksilön parvissa, joissa vallitsee tiukka sosiaalinen arvojärjestys. Myös suurempia 50–200 yksilön parvia on tavattu, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Ryhmien koossa on vuodenajoista riippuvaa vaihtelua. Yksinäisiä pyöriäisiä nähdään eniten kesällä, kolmen tai useamman yksilön ryhmistä on eniten havaintoja talvisin. Suuremmat parvet muodostuvat muuttoreiteillä tai matkalla hyville ruokailupaikoille. Suomen rannikolla tavatut yksilöt ovat useimmiten uineet yksin tai kahden-kolmen yksilön ryhmissä. Pyöriäisellä ei ole äänihuulia, mutta se ääntelee ilma-aukkonsa kautta ja kuulee alaleuallaan. Pyöriäisen kuulo on yksi eläinkunnan parhaista, se pystyy kuulemaan korkeita taajuuksia, jotka yltävät lähes 150 000 Hz saakka.lähde? Keskimääräinen pyöriäisen kuuloalue on 75 Hz ja 150 000 Hz välillä.lähde?
Parvissa pyöriäiset pitävät huolta etenkin vahingoittuneista yksilöistä. Parvena liikkuessaan pyöriäiset eivät ui järjestäytyneessä muodostelmassa, vaan ne uivat ristiin rastiin toistensa kanssa.
Pyöriäisen pääravinto Pohjanmeressä on silli ja samoin luultavasti Suomenkin vesillä: Itämeren pyöriäisten pääasiallinen ravinto on todennäköisesti Itämeren pienikokoinen silli eli silakka. Muita ravintokaloja ovat muun muassa turska, ankerias ja makrilli. Itämerta suolaisemmissa merissä pyöriäiset syövät myös äyriäisiä ja mustekaloja.
Päivittäin pyöriäinen syö kalaa noin viisi kiloa. Pyöriäinen käyttää myös kaikuluotausta kommunikoinnissaan ja saalistaessaan. Se lähettää ääniä ja saa kaiun takaisin, jonka avulla se muodostaa kuvan ympäristöstään.
Keskimäärin pyöriäinen elää noin 10–12 vuoden ikäiseksi, mutta 14-vuotiaitakin yksilöitä on tavattu. Naaraat tulevat sukukypsiksi 3–4 vuoden ikäisinä, urokset hieman vanhempina. Parittelu tapahtuu kesä-elokuussa, ja poikaset syntyvät seuraavan vuoden touko-elokuun aikana. Emo imettää poikastaan jopa kahdeksan kuukauden ajan, ja vielä sen jälkeenkin poikanen usein seuraa emoaan, kunnes emo synnyttää uuden poikasen.
