Keisarikotka (Aquila heliaca) on vähän tavallista maakotkaa pienempi ja heiveröisempi lintu, joka on harvinaistumassa koko Euroopassa ja Suomessa suurharvinaisuus.
Aikaisemmin keisarikotkan alalajiksi luettu Espanjassa tavattava iberiankeisarikotka erotettiin heliacasta omaksi lajikseen Aquila adalberti 1990-luvulla.
Pituus 72–80 cm, siipien kärkiväli 180–200 cm, paino 2,5–4,5 kg. Muistuttaa kooltaan ja muodoltaan lähinnä maakotkaa. Vanha lintu on erittäin tumma, lähes musta. Pää on vaaleampi. Nuoren linnun ruumis on hyvin vaaleanruskea ja pitkittäisviiruinen, siipi- ja pyrstösulat ovat tummat ja sisimmillä käsisulilla on vaalea ”luukku”.
Keisarikotka pesii Kaakkois-Euroopassa sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa. Se on muuttolintu ja talvehtii Lähi-idässä, Afrikan itäosissa Tansanian pohjoispuolella, Arabian niemimaalla, Intiassa sekä Etelä- ja Itä-Aasiassa Korean niemimaalta Thaimaahan. Suomessa laji on äärimmäisen harvinainen harhailija.
Keisarikotka on alkujaan alankojen laji, mutta se on joutunut Euroopassa levittäytymään vainojen ja elinympäristöjen tuhoutumisen takia myös korkeammalle. Euroopassa se pesii metsissä tuhannen metrin korkeuteen asti sekä aroilla ja maatalousalueilla. Kaukasuksella sitä tavataan puolestaan aroilla, jokimetsissä ja puoliaavikoilla. Itäisimmät kannat ovat puolestaan arojen ja maatalousalueiden asukkaita. Keisarikotkan tavallisimpia pesäpaikkoja ovat korkeat tammi-, koivu- ja haapametsiköt sekä jokilaaksojen lehdot. Erityisesti talvisin laji viihtyy kosteikkojen äärellä.
Naaras munii maalis-huhtikuussa 2–3 munaa.
