Orava (Sciurus vulgaris) on jyrsijöiden lahkoon kuuluva nisäkäslaji. Oravaa esiintyy Euraasian pohjoisosien metsissä ja suurimmassa osassa Eurooppaa.
Aikuinen orava painaa keskimäärin noin 300 grammaa ja on häntineen noin 35 senttimetriä pitkä. Sen turkin vatsapuoli on vaalea, ja muualta se on tummempi, joskin väritys vaihtelee paljon yksilöiden ja populaatioiden välillä. Talvisin pohjoisten alueiden oravat kasvattavat vaaleanharmaan talviturkin.
Orava kiipeilee puunrungolla taitavasti. Orava on sekasyöjä, jonka suosikkiruokaa ovat kuusensiemenet ja muut siemenet. Orava ei horrosta talvella vaan asustaa lämpimässä talvipesässään ja syö kätköihin keräämiään siemeniä.
Orava tekee keväällä ja alkukesällä yhden tai kaksi poikuetta, joissa on keskimäärin viisi poikasta. Luonnossa oravat elävät korkean kuolleisuuden vuoksi tavallisesti korkeintaan 2–4-vuotiaiksi. Oravan luontaisia vihollisia ovat etenkin näätä ja kanahaukka. Liikenne aiheuttaa oravakuolemista noin puolet.
Aikuinen orava painaa 200–400 grammaa, suurin alalaji iberianorava yli 500 grammaa. Koiras ja naaras ovat useimmissa populaatioissa samankokoisia. Pituudeltaan orava on nenästä hännäntyveen 18–24 senttimetriä. Oravalla on 14–19-senttinen tuuhea häntä, joka näyttää kärkikarvojensa johdosta viitisen senttiä pidemmältä.
Oravayksilöiden ulkonäkö vaihtelee enemmän kuin useimmilla nisäkäslajeilla, etenkin karvan värin suhteen. Suomalaiset oravat jaetaan värin perusteella tummanharmaisiin ja mustahäntäisiin kuusioraviin, punertavanruskeisiin ja punahäntäisiin mäntyoraviin sekä ruskeahäntäisiin oraviin. Lisäksi esiintyy näiden värimuotojen välimuotoja. Kuusioravia on eniten Itä-Suomessa ja mäntyoravia Lapissa. Muualla Euraasiassa oravat voivat olla esimerkiksi punertavampia tai mustempia kuin Suomessa.
Leukistisia (vaaleita) ja melanistisia (mustia) oravia esiintyy jonkin verran. Albiinot ovat harvinaisia. Mustaa värimuotoa tavataan erityisesti Etelä-Euroopassa ja eräillä saarilla, kuten Viron Saarenmaalla ja Hiidenmaalla.
Oravan turkin vatsapuoli on kermanvärinen tai valkea. Pään, selän ja hännän väritys vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä. Fennoskandianorava vaihtaa talveksi paksun vaaleanharmaan talviturkin. Karvanvaihdon ajankohta vaihtelee ilmaston mukaan. Hännän karva vaihtuu vain kerran vuodessa syksyisin. Talvella oravalla on myös korvatupsut, mutta kesällä sen korvat ovat pyöreät.
Orava on euraasialainen laji, jonka levinneisyysalue ulottuu Atlantin rannikolta pohjoisen Euraasian yli Tyynenmeren pohjoisrannikolle Kamtšatkan niemimaalle ja Hokkaidōn saarelle. Euroopassa oravaa esiintyy luontaisesti lähes kaikkialla paitsi Pyreneiden niemimaan lounaisosissa, Italian eteläosissa, Välimeren saarilla, Ukrainan ja Venäjän eteläosissa sekä Kuolan niemimaan pohjoisosissa. Oravaa on istutettu Britteinsaarille, Kaukasukselle, Kazakstaniin, Kirgisiaan sekä Karibialle Saint Kitts ja Nevisiin. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Italiassa amerikkalainen harmaaorava on lähes syrjäyttänyt eurooppalaisen oravan.
Oravia elää monenlaisissa metsissä aina kolmen kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Oravia elää havumetsien lisäksi lehti- ja sekametsissä, puistoissa, puutarhoissa ja pienissäkin havumetsiköissä.
Oravalla on vahvat jalkalihakset, ja se pystyy hyppäämään pituutta useita metrejä ja korkeuttakin puolitoista metriä. Orava on erinomainen kiipeilijä. Sen jalat kiertyvät, minkä ansiosta orava pystyy liikkumaan puunrunkoa pitkin yhtä helposti kaikkiin suuntiin niin, että varpaiden terävät kynnet ovat aina suuntautuneet ylöspäin. Orava pystyy kiipeämään paitsi puissa myös esimerkiksi kerrostalon seinää ylöspäin. Sileään pintaan se ei kuitenkaan pysty tarttumaan.
Orava käyttää häntäänsä tasapainottajana kiipeillessään ja juostessaan sekä kantopinnan kasvattajana hypätessään. Kylmällä ilmalla orava voi kietoutua häntänsä sisään. Orava myös kommunikoi häntänsä asennoilla. Esimerkiksi kiihtyessään orava heiluttaa häntäänsä nopeasti edestakaisin.
Oravan näkökenttä on laaja, ja se näkee eri suuntiin tarkasti ja pitkälle joutumatta liikuttamaan päätään. Orava näkee kuitenkin vain kaksivärisesti, eikä se erota punaista väriä. Myös oravan hämäränäkö on ilmeisesti suhteellisen heikko. Oravan silmän linssissä on kellertävää pigmenttiä, joka vähentää auringonvalon heijastuksia, voimistaa värien kontrastia ja suojaa silmää ultraviolettisäteilyltä aurinkolasien tapaan.
Oravan hajuaisti on erinomainen. Se käyttää hajuaistiaan erottamaan syömäkelpoiset asiat syömäkelvottomista ja tunnistamaan toisensa. Suurten korviensa ansiosta orava kuulee tarkasti ja paljon korkeampia ääniä kuin ihminen. Oravan päässä ja muuallakin kehossa kasvaa tuntokarvoja, joilla se aistii lähiympäristöään.
Oravan elinpiiri vaihtelee alueellisesti huomattavan paljon muutamasta hehtaarista yli sataan hehtaariin. Oravat elävät enimmäkseen yksin. Naaras elää kuitenkin perhekunnassa muutaman kuukauden ajan vuodesta, sillä poikaset pysyvät emonsa seurana vielä vieroituksen jälkeenkin.
Orava rakentaa useita lähes pallon muotoisia pesiä liikkumisalueensa sisälle. Pesät sijaitsevat korkeissa puissa, yleensä kuusen tai männyn oksilla, mutta myös linnunpöntöt käyvät. Orava voi tehdä pesänsä myös rakennuksen vintille. Sisältä orava vuoraa pesät naavalla, ruoholla, sammalilla, lehdillä ja muilla täytteillä.
Talvella orava rakentaa itselleen lämpimän ja suljettavan pesän, jossa se viettää suuren osan vuorokaudesta. Orava ei horrosta tai nuku talviunta. Ruokaa se saa syksyllä keräämistään varastoista, jotka se löytää talvella muistinsa ja hajuaistinsa avulla.
Oravan ääniä ovat varoitusäänet, käyttäytymistä vahvistavat äänet, valittavat äänet, reviiriäänet, paritteluäänet ja poikasvaiheen äänet. Säksättävää ääntä orava päästää pedon lähestyessä. Orava voi jähmettyä paikalleen pitkäksikin aikaa, jotta peto ei havaitse sitä liikkeestä. Pedon hyökätessä orava saattaa huutaa kovalla äänellä.
Orava tunnistaa närhen ja muutaman muun linnun varoitusäänet ja piiloutuu pöllövaaralta äänet kuullessaan.
Nuoret oravat voivat vaeltaa alle kilometristä jopa 16 kilometriin löytääkseen itselleen oman reviirin. Vaellus on sitä pitempi, mitä tiheämpi alueen oravakanta on, ja vaellus voi myös aiheutua ruoan loppumisesta kun oravia on liikaa. Oravat pystyvät levittäytymään myös saarille, sillä ne osaavat uida ja kulkevat talvisin joskus jään yli.
Talvisin orava syö vuorokaudessa noin 35 grammaa ruokaa, kesäisin jopa 80 grammaa. Oravan ruokavalio on monipuolinen. Se syö kuusen ja männyn siemeniä, pähkinöitä, tammenterhoja, marjoja, hedelmiä, kukkia ja muita ravintokasveja. Se syö myös sieniä, hyönteisiä sekä lintujen munia ja poikasia. Joskus nälkäinen orava saattaa pyydystää myyrän tai jokin muun itseään pienemmän nisäkkään. Oravat nuolevat joskus puiden pihkaa ja mahlaa saadakseen suoloja. Kalsiumia orava saa jyrsimällä hirvensarvia. Hätäravintona orava voi syödä lehtipuiden kaarnaa.
Oravat ovat hyvin taitavia nappaamaan ruokaa miltä tahansa lintujen ruokintalaitteelta. Kaupunkialueilla elävät oravat voivat kesyyntyä ja tulla jopa syömään ihmisen kädestä. Maaseudun oravat eivät tule yhtä kesyiksi. Joskus orava voi tulla jopa sisälle rakennuksiin ruoanhakuun.
Orava oppii poikasena emoltaan taidon kuoria havupuiden kävyt muutamassa sekunnissa päästäkseen käsiksi siemeniin. Orava suosii kuusenkäpyjä, sillä niissä on enemmän siemeniä kuin männynkävyissä ja niitä on helpompi käsitellä.
Oravat keräävät osan ruoastaan lukuisiin kätköihin, joita ne hyödyntävät talvisin. Oravat istuttavat vuosittain tuhansia puita vahingossa, koska ne kätkevät terhoja ja unohtavat osan niiden kätköpaikoista. Toisaalta huonoina käpyvuosina ne saattavat syödä kuusen kukintosilmuja, jolloin vuosikasvaimet putoavat maahan, joskin kuusi voi silti kyetä kukkimaan runsaasti seuraavana vuonna.
Oravanaaraan kohtu haarautuu emättimen jälkeen kahdeksi haaraksi, joiden päässä on kaksi munasarjaa. Rintarauhasia ja nisiä on kahdeksan.
Oravanaaraan kiima-aika on keväällä, mutta tarkka ajankohta riippuu ravintotilanteesta. Kiima kestää korkeintaan muutaman vuorokauden ajan. Naaras voi saada samana vuonna kaksi poikuetta. Ensimmäinen poikue syntyy Suomessa yleensä huhti–toukokuussa, toinen myöhemmin kesällä. Kantoaika on noin 38 vuorokautta. Poikasia syntyy nukkumapesää parantelemalla tehtyyn poikaspesään yleensä kolmesta kuuteen kappaletta. Keskimäärin pesueessa on viisi poikasta. Huonoina aikoina poikasia on vain yksi, mutta suurimmillaan poikueeseen voi kuulua jopa kymmenen poikasta.
Naaras voi saada noin 60 poikasta koko elämänsä aikana, jos se elää kuusivuotiaaksi ja saa viisi poikasta kerrallaan. Poikaskuolleisuus on kuitenkin suuri, ja vain neljäsosa poikasista saavuttaa lisääntymisiän.
Poikaset ovat syntyessään 8–12 gramman painoisia, karvattomia, sokeita ja kuuroja. Silmät ja korvat avautuvat noin 30 päivän ikäisinä, minkä jälkeen poikaset alkavat liikkua pesässään. Oravaemon maidon rasvapitoisuus on korkea, 12 prosenttia. Emo vieroittaa poikasensa 8–10 viikon ikäisinä. Uros ei osallistu poikasten hoitoon.
Orava tulee sukukypsäksi toisena elinvuotenaan. Tavallisimmin orava elää 2–4-vuotiaaksi, ja vain prosentti oravista saavuttaa luonnossa viiden vuoden iän. Pisimmillään orava voi elää luonnossa 6–7-vuotiaaksi ja vangittuna jopa 12-vuotiaaksi.
Oravannahkaa käytettiin aikoinaan maksuvälineenä, ja sana ”raha” onkin alun perin tarkoittanut oravannahkaa. Oravaa metsästettiin Suomessa 1900-luvun alussa satojatuhansia yksilöitä. Nahkoja vietiin lähinnä Saksaan ja Englantiin. Laji rauhoitettiin Suomessa vuonna 1929, ja metsästysaikaa lyhennettiin. Oravakannat elpyivätkin nopeasti. Nykyään oravan metsästys Suomessa on vähäisempää. Suomessa oravan metsästyskausi alkaa koko maassa 1. marraskuuta ja päättyy helmikuun lopussa. Tänä aikana oravia metsästetään noin 3 000 – 5 000 yksilöä.
Oravaa pidettiin aikoinaan tuholaisena, ja siitä maksettiin tapporahaa vielä 1800-luvulla ainakin Suomessa ja Skotlannissa.
Oravaa metsästettiin Itä-Suomessa ruoaksi 1900-luvun alkuun asti. Tyypillisesti oravat kuivattiin ja keitettiin keitoksi.
