Vesimyyrä (Arvicola amphibius, aiemmin Arvicola terrestris, suom. aiemmin suurempi ojamyyrä) on Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja Luoteis-Aasiassa esiintyvä jyrsijälaji. Sen levinneisyys ulottuu idässä Venäjän Lenajokeen ja Himalajalle asti. Se on suurikokoinen myyrälaji, ja yleisväritykseltään tumma. Vesimyyrät elävät tavallisesti vesistöjen lähistöllä ja käyttävät ravinnokseen pääasiassa kasveja ja niiden osia. Vesimyyrä voi synnyttää vuodessa useita poikueita, sukukypsyyden laji saavuttaa kahdessa kuukaudessa.
Vesimyyrä on myyrälajiksi suurikokoinen ja melko pitkähäntäinen. Sen vartalon pituus on 11–21 senttimetriä, ja hännän pituus 6–13 senttimetriä. Painoa vesimyyrällä on 70–280 grammaa. Sen yleissävy on tumma. Selkäpuoli on tummimmillaan musta, mutta väri vaalenee vatsapuolelle, joka on joskus punaruskeavivahteinen.
Vesimyyrää tavataan laajalla levinneisyysalueella. Lännessä sitä esiintyy Ranskassa ja Britanniassa, mistä sen elinalue jatkuu läpi Euroopan ja Venäjän Siperiaan Lenajoen laaksoon ja Baikaljärvelle. Pohjoisessa vesimyyrää tavataan pohjoisella napapiirillä saakka ja etelässä Iranissa sekä Lähi-idässä. Suomessa vesimyyriä on tavattu Suomenlahdelta ainakin Oulun korkeudelle saakka. Vesimyyrän levinneisyys on laikuittaista ja tämän vuoksi vaikeasti ennustettavaa.
Vesimyyrä on sopeutuvainen laji, ja se elää monilla erilaisilla elinalueilla jokien, virtojen ja soiden ympärillä. Vesimyyrää tavataan kuitenkin myös niityiltä, pelloilta ja puutarhoista. Kesäisin vesimyyrä viihtyy kosteilla paikoilla ja veden läheisyydessä, kuten soilla ja ojissa. Sen on huomattu vaihtavan talvella kuivempaan maastoon, jossa se asuu kuivempaan maahan kaivetuissa käytävissä.
Vesimyyrä ui taitavasti ja lähellä veden pintaa ja osaa myös sukeltaa, muttei ulkoisilta piirteiltään ole sopeutunut vesielämään. Vesimyyrä asuu tavallisesti maanalaisessa tunneliverkostossa, mutta saattaa olla tulvan saartamassa mättäässä tai vedessä olevassa keossa. Vesimyyrän kaivutöistä aiheutuneet multakeot ovat samankaltaisia kuin kontiaisella eli maamyyrällä. Kontiaisten tunnelien poikkikeikaus ovat soikeita vaakasuuntaan nähden, mutta vesimyyrien tunnelit ovat pystysuunnassa soikeita.
Vesimyyrän ravintoon kuuluvat kaikenlaiset kasvit ja niiden osat. Satunnaisesti se saattaa syödä eläinravintoa. Sille on tunnusomaista syödä puiden juuria, joskus myös kuorta. Vesimyyrä syö yleisesti ottaen erilaisia kasveja ja niiden varsia, kuten järviruo’on, järvikortteen ja voikukan varsia. Erityisen ihastunut se on järviruo’on yläosan ytimeen. Se kerää juureksia ja vihanneksia talveksi maanalaisiin koloihinsa.
Vesimyyrällä on useita poikueita kesässä, ja yhdessä poikueessa voi olla 2–9 poikasta. Poikueen keskimääräinen koko on kuitenkin 4–6 poikasta. Ensimmäinen poikue syntyy huhti–toukokuussa, ja vastasyntyneitä poikasia voi tavata vielä syyskuussa asti. Osalla levinneisyysluetta leutoina talvina ensimmäinen poikue voi syntyä jo helmikuussa. Pesäkammio on tavallisesti maan alla, mutta vesimyyrä voi rakentaa pesänsä myös veden ympäröimälle mättäälle. Sukukypsyyden vesimyyrä saavuttaa kahdessa kuukaudessa, mikä tarkoittaa sitä, että varhain keväällä syntyneet poikaset voivat lisääntyä vielä saman vuoden aikana.
