Majava
Euroopanmajava eli majava (Castor fiber) on Euroopan ja Aasian alkuperäinen majavalaji. Se oli 1800-luvulla vähällä kuolla sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia, mutta on myöhemmin runsastunut ja alkanut levittäytyä takaisin entisille elinalueilleen.
Yö
YöllinenKa
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fo
FolivoreLi
LignivorePu
PuolivesieläimetEs
Esiyksilölliset eläimetKa
Kaivavat eläimetLu
LuonnonvarainenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Vi
ViviparousYk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetDo
DominanssihierarkiaEi
Ei siirtolainenE
alkaaMajava voi kasvaa lähes metrin mittaiseksi ja painaa jopa 35 kiloa. 32–38 cm:n pituinen häntä mukaan luettuna kokonaispituutta voi kertyä yli 130 cm. Takajalka on noin 17 cm pitkä. Yleisväriltään ruskean eläimen tärkeimpiä tunnusmerkkejä on litteä ja leveä häntä, samoin kuin talttamaiset suuret etuhampaat.
Etuhampaita on kaksi sekä ylä- että alaleuassa. Ne kasvavat koko ajan kuten muillakin jyrsijöillä ja pysyvät terävinä, koska kovaa kiillettä on vain hampaiden etupuolella. Hampaiden takaosa on pehmeämpää luuta, joka kuluu nopeammin kuin etuosa. Hammas teroittuu tällä tavalla itsestään, kun sitä käytetään jyrsimiseen. Etuhampaat voivat kasvaa 15 sentin pituisiksi. Hampaillaan majava voi katkaista kymmensenttisen puun kymmenessä–viidessätoista minuutissa. Etuhampaiden työskennellessä leuat liikkuvat noin kuusi kertaa sekunnissa. Ruokansa majava taas hienontaa poskihampaillaan. Koska puunkuoren jauhaminen kuluttaa niitä paljon, poskihampaiden kruunu koostuu pystyistä kiillelevyistä, joiden väleissä on vuorotellen hammasluu- ja hammassementtilevyjä. Kiille kuluu niitä hitaammin ja siksi hammaskruunussa on poikittaisia kohoumia. Hampaan juureen kasvaa hammassementtiä, joka korvaa kiilteen kulumista niin, että hampaan purupinta pysyy aina samalla tasolla. Etu- ja poskihampaiden välissä on hammasloma, jota majava käyttää mm. apuna puiden kuljetuksessa.
Euroopanmajavalla on 48 kromosomia ja kanadanmajavalla vain 40. Lajit voi erottaa myös kallon, erityisesti nenäluun, avulla ja hännän sekä turkin värityksen perusteella. Euroopanmajavan enintään 38 cm pitkä ja 10 cm leveä häntä on pidempi ja kapeampi kuin kanadanmajavalla, jolla se on 15 cm:n levyinen. Mittojen lisäksi myös hännän muodossa on eroa, sillä euroopanmajavan häntä kapenee kärjestään selvemmin kuin kanadanmajavan.
Euroopanmajava eli aiemmin runsaslukuisena koko Euroopassa ja nimestään huolimatta myös osassa Aasiaa. Levinneisyysalue kutistui huomattavasti 1900-luvulle mennessä, pääasiassa turkin, lihan ja hausteaineen takia tapahtuneen liikametsästyksen ja elinympäristöjen tuhoutumisen seurauksena. Britanniasta laji hävisi pyynnin takia jo 1300-luvulle mennessä, mutta varsinainen romahdus tapahtui 1800-luvulla, jolloin laji katosi useista Euroopan maista, esimerkiksi Ruotsista ja Suomesta. 1900-luvun alussa euroopanmajavia arvioitiin olleen maailmassa jäljellä enää noin 1 300 yksilöä, ja laji oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Suojelutoimien, metsästysrajoitusten, palautusistutusten ja luonnollisen leviämisen ansiosta kannan koko kääntyi kuitenkin kasvuun. Yksi ensimmäisistä konkreettisista suojelutoimista oli lajin rauhoittaminen Norjassa vuonna 1845. Lajin yksilömääräksi maailmassa arvioitiin vuonna 1998 noin 430 000, vuonna 2002 vähintään 593 000 ja vuonna 2006 ainakin 639 000. Runsastumisen oletetaan jatkuvan edelleen. Alkuperäisiä, säilyneitä euroopanmajavakantoja elää nykyisin Ranskassa, Luxemburgissa, Saksassa, Norjassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä, Kazakstanissa, Mongoliassa ja Kiinassa. Laji on onnistuttu palauttamaan istutusten avulla lukuisiin Euroopan valtioihin, esimerkiksi Alankomaihin, Tanskaan, Ruotsiin, Puolaan, Liettuaan, Viroon, Suomeen, Sveitsiin, Italiaan ja Serbiaan. Populaatiot ovat kuitenkin pieniä ja toisistaan eristyneitä, varsinkin Aasiassa, missä Mongoliassa arvioidaan elävän vain 150 ja Kiinassa 700 yksilöä. Turkissa, Moldovassa, Portugalissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa laji luokitellaan edelleen hävinneeksi. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto arvioi euroopanmajavan vuonna 2002 silmälläpidettäväksi ja vuonna 2008 elinvoimaiseksi lajiksi, koska kannan koko ja levinneisyysalueen suuruus ovat olleet kasvussa.
Euroopanmajava elää vesistöjen varsilla. Se ei ole kovin valikoiva elinalueensa suhteen, vaan kelpuuttaa monenlaiset makeanveden vesistöt joista ja kastelukanavista järviin ja soihin. Se suosii eniten metsien ympäröimiä, seisovia tai heikosti virtaavia vesialueita, mutta kykenee elämään myös maanviljelysseuduilla ja jopa asutuilla alueilla. Elinalueella pitää kuitenkin kasvaa ravinnoksi kelpaavia puita ja pensaita, eikä maasto saa olla liian jyrkkäpiirteistä. Majava on tyypillisesti alankojen laji ja elää Euroopassa enintään 850 metriä merenpinnan yläpuolella olevilla alueilla. Pohjoisen Skandinavian vuoristoissa euroopanmajava kykenee selviytymään oloissa, joissa niiden kotivesistö on jäässä kahdeksan kuukautta vuodessa ja joissa ainoita kasveja ovat polven paksuiset pajut.
Läimäyttämällä häntäänsä äänekkäästi vettä vasten majava ilmoittaa uhkaavasta vaarasta muille majavaperheen jäsenille. Varsinaisia itse tuotettuja ääniä majavat käyttävät lähinnä vain selvittäessään keskinäistä arvojärjestystään.
Euroopanmajava on elintavoiltaan hyvin sopeutunut elämään vedessä. Sukelluksissa majava voi olla viitisentoista minuuttia kerrallaan. Se ei pysty varastoimaan lihaksiinsa typpeä eikä happea, mutta sen verenkierto veden alla muuttuu niin, että sydämen lyöntitiheys hidastuu ja lihakset toimivat anaerobisesti eli ilman happea. Veden alla majava potkii vauhtia molemmilla takajaloillaan yhtä aikaa, pinnassa taas vuoroittain. Myös häntä liikkuu veden alla eri tavalla kuin pinnalla, pystysuunnassa eikä sivuttain. Veden alla majava etenee parhaimmillaan pari metriä sekunnissa. Uimista nopeuttaa majavan takajalan varpaita yhdistävä ihopoimu eli räpylä.
Majavaperheen jäsenillä on keskenään sosiaalinen arvojärjestys. Yksilöt käyttävät oman asemansa osoittamiseen erilaisia ääniä, eleitä ja asentoja.
Kesällä majava merkitsee reviirinsä hajupaakuilla, jotka ovat mudasta sekä kasvien ja puiden osista koottuja kymmenisen senttiä korkeita ja leveähköjä kekoja. Ne majava merkitsee haju- ja anaalirauhasten eritteillään. Tämä erite eli hauste tai hausta tuoksuu ihmisenkin nenään kymmenien metrien päähän. Hajun aiheuttaa alkaloideihin kuuluva castoramiini-niminen haihtuva yhdiste. Haustetta käytettiin aikoinaan lääkkeenäkin, ja se oli turkiksen ohella toinen syy lajin metsästykseen.
Majavan perusravintoa ovat lehtipuiden kuori ja kesällä kaikenlaiset vesikasvit. Koivut, pajut ja varsinkin haavat ovat niiden mieliruokaa, samoin pienet pihlajat. Havupuita majava syö sen sijaan vain poikkeustapauksissa, samoin kuin leppiä. Majavan elimistö ei pysty sulattamaan kasvien selluloosaa, mutta se käyttää umpisuolessaan olevia bakteereita ja alkueläimiä hajottamaan ruokaa. Pieneliöt muuttavat typpiyhdisteitä valkuaisaineiksi ja pystyvät tuottamaan majavalle myös vitamiineja. Majava hyödyntää monien jyrsijöiden tapaan niin kutsuttua caecotrofiaa eli syö omia ulosteitaan, mikä on yksi keino saada pieneliöiden tuotokset talteen. Talveksi majava kokoaa pesänsä eteen kekomaisen ravintolautan, joka voi olla usean kuutiometrin kokoinen.
Padon ohella toinen tärkeä majavan rakennelma on kekopesä, jota käytetään ennen muuta talvisin. Kesäaikaan majava voi asustaa rantapenkkaan kaivetussa pesäkolossa, kekopesä taas suojaa majavia kylmältä ja pedoilta talvisaikaan. Pesän rakennusperiaate ja -tarpeet ovat samankaltaisia patojen kanssa. Pesän rakentamisen lähtökohtana on tyypillisesti rantapenkkaan kaivettu sisäänmenokäytävä, jonka suu on vedenpinnan alla. Käytäviä on yleensä kaksi, toinen pesän edessä ja toinen hieman kauempana. Molempien käytävien alussa on pieni sisälammikko, jonka pinnan liikkeistä majavat voivat seurata asuinlammen vedenpinnan vaihtelua. Pesässä on kaksi kerrosta, joista alempi maahan kaivettu ruokailupaikka ja taaempi maan pinnalla eli keon sisällä oleva nukkumissuoja. Taimmaisen pesänosan lattia on yleensä peitetty lastuilla. Pesää laajennetaan tarpeen mukaan, suurimmillaan se voi olla jopa kolme metriä korkea. Rantatörmään rakennetun rinnepesän sijasta majava voi rakentaa pesän myös keskelle vettä.
Talvella pesässä majaillessa majavan vuorokausirytmi muuttuu pidemmäksi, "majavavuorokausi" jatkuu jopa 29 tuntiin. Tämä johtunee osin siitä, ettei pesään tule valoa, mutta myös aineenvaihdunnan hidastumisesta. Majavat eivät kasva talvella ja kuluttavat silloin jopa 40 % vähemmän ravintoa kuin kesällä. Lumi eristää pesän tehokkaasti talvella, joten sen sisällä on pakkasellakin tavallisesti muutamia lämpöasteita. Majavien talvehtimista auttavat myös niiden tiivis turkki ja kesällä kerätty rasvakerros. Turkissa on enimmillään 23 000 aluskarvaa neliösentillä vatsassa, ja selän puolellakin 12 000. Häntä on majavalle erittäin tärkeä rasvavarasto ja lämpöä säätelevä elin.
Majava synnyttää poikasensa keväällä, toukokuun lopulla kolmen ja puolen kuukauden jälkeen hedelmöityksestä. Poikaset painavat puolisen kiloa ja euroopanmajavalla niitä syntyy tavallisesti kahdesta neljään, yleisimmin kolme. Euroopanmajavan poikueet ovat keskimäärin puolet pienempiä kuin kanadanmajavan. Emolla on neljä nisää. Pieniä sukelluksia poikaset tekevät jo viikon ikäisinä ja kuukauden vanhoina ne käyttävät pääasiassa kiinteää ravintoa. Majavat lähtevät pesästään vasta kaksivuotiaina etsimään kumppania. Sukukypsiksi ne tulevat silti jo 15 kuukauden ikäisinälähde?. Yhdessä majavapesueessa on siis enimmillään emopariskunta ja kahden vuoden poikaset.
Vanhin tunnettu euroopanmajava on elänyt vankeudessa lähes 14-vuotiaaksi.
