Jänkäsirriäinen (Calidris falcinellus) on rantalintu, joka kuuluu kurppien heimoon. Jänkäsirriäisen aiempi suku Limicola on Birdlifen uusimmassa taksonomisessa luettelossa poistettu ja se kuuluukin nykyään sukuun Calidris. Lajin nimesi Erik Pontoppidan vuonna 1763.
Jänkäsirriäinen muistuttaa muodoltaan ja käyttäytymiseltään sirrejä, varsinkin nuorta suosirriä, mutta sen päänkuviot ovat kurppamaisen voimakkaat. Nokka on kärjestä alaspäin kaareutuva, selkäpuoli harmaanruskea. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Pituus on 16–17 cm, siipien kärkiväli 33–35 cm ja paino 30–65 g.
Vanhin suomalainen rengastettu jänkäsirriäinen on ollut 3 vuotta, 10 kuukautta ja 2 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen vähintään 6 vuoden ja 10 kuukauden ikäinen yksilö.
Jänkäsirriäinen on selkälokin ohella maailman suomalaisin lintu. Sen nimialalaji falcinellus pesii vain Fennoskandiassa, Lapissa ja Kuolan niemimaalla, alalaji sibirica lisäksi monin paikoin Siperian pohjoisosissa. Se on muuttolintu ja talvehtii Itä-Afrikassa, Aasiassa ja Australiassa (sibirica). Pohjoisessa Suomessa pesii arvioiden mukaan 5 000–15 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 71 000–160 000 yksilöä. Suomen uhanalaisluokituksessa se on luokiteltu vaarantuneisiin lajeihin, maailmanlaajuisesti sen kanta on elinvoimainen.
Jänkäsirriäinen pesii vetisillä jängillä ja taigan märimmillä soilla. Muuttomatkalla ja talvehtimisalueilla se viihtyy muta- ja lyhytkortisilla rannoilla sekä kosteikoilla. Vaikeakulkuisten olinpaikkojensa takia jänkäsirriäisen elintavat tunnetaan melko huonosti.
Hyönteiset ja muut selkärangattomat pikkueläimet, muutolla nilviäiset, äyriäiset ja siemenet.
Jänkäsirriäiskoiras rakentaa maahan ruohoston kätköihin 2–3 pesää, joista naaras valitsee mieleisensä ja munii neljä tai joskus kolme munaa. Haudonta-aika on kolme viikkoa ja kummatkin puolisot osallistuvat haudontaan. Poikaset ovat pesäpakoisia ja etsivät itse ruokansa. Molemmat emot huolehtivat niistä, mutta naaras jättää hoidon koiraalle poikasten ollessa puolikasvuisia.
