Picassokala (Rhinecanthus aculeatus) on säppikaloihin kuuluva kala.
Picassokala kasvaa noin 30 cm pitkäksi. Sen vartalo on levymäinen, kyljessä huomiota herättäviä kuvioita, joiden vertailusta Pablo Picasson taiteeseen kala on saanut nimensä. Tämän kalan havaijinkielinen nimi on humuhumu-nukunuku-a-pua`a. Kiilasäppikalalla, joka on Havaijin kansalliskala, on sama havaijinkielinen nimi.
Picassokala elää luonnossa Indopasifisella merialueella.
Picassokala on lihansyöjä, jonka sanotaan puraisevan mitä vain. Siksi sitä ei voi akvaariossa pitää pienempien kalojen tai selkärangattomien seurassa. Myös akvaarion sisustus on tehtävä järeäksi. Sillä on erikoinen tapa nukkua kyljellään. Se pystyy uimaan sekä eteen- että taaksepäin liikuttamalla selkä- ja vatsaeviään aaltomaisesti. Jos kala nostetaan pois vedestä, se röhkii kuin sika.
Picassokala syö lihapitoista ravintoa: matoja, simpukoita, äyriäisiä, kaloja, koralleja ja jopa merisiilejä ”puhaltamalla” ne ensin nurin niin, että pehmeä vatsapuoli on ylöspäin. Picassokala syö myös levää.Sopiva suolapitoisuutta kuvaava meriveden ominaispaino on picassokalalle 1,025.