Pikkutuulihaukka (Falco naumanni) on pienikokoinen jalohaukka, Suomessa suurharvinaisuus.
Pikkutuulihaukka muistuttaa paljon tuulihaukka, mutta on pienempi. Koiraan pää ja siiven yläpeitinhöyhenet siniharmaat. Naaras äärimmäisen vaikea erottaa tuulihaukasta. Siivet ja pyrstö ovat pitkät suhteessa vartaloon. Pituus 27–33 cm ja siipien kärkiväli 63–72 cm.
Pikkutuulihaukka pesii Välimeren alueella, keskisessä Etelä-Aasiassa ja Kiinassa. Se talvehtii Afrikassa ja Intiassa.
Pikkutuulihaukka on sopeutunut elämään ihmisen lähiympäristössä. Pikkutuulihaukka voi esimerkiksi pesiä vanhoissa rakennuksissa. Enemmistö pikkutuulihaukoista asustaa kuitenkin aroilla, laitumilla tai niityillä,joilla lintujen on helppo pyytää ruokaansa. Pari tarvitsee pesäpaikakseen onkalon kalliossa, rinteessä tai jopa rakennuksessa. Pikkutuulihaukat pesivät myös yhdyskuntina esimerkiksi kylissä. Talvisin pikkutuulihaukat vaeltelevat savanneilla tai muilla samankaltaisilla avoimilla seuduilla.
Pikkutuulihaukan yhteysääni on karhea, kolmitavuinen "tje-tje-tje", jonka paino on kahdella ensimmäisellä tavulla. Sen varoitusääni on kimakka "kii-kii-kii...". Kiivaimmin haukat ääntelevät yhdyskunnissaan.
Suurin osa pikkutuulihaukoista talvehtii Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Jotkin yhdyskunnista talvehtivat myös Pohjois-Afrikassa, Etelä-Espanjassa ja Turkissa. Syys-lokakuun vaihteessa haukkojen muutto huipentuu. Haukat matkaavat leveänä rintamana, eivätkä käytä tiettyjä johtolinjoja, kuten useimmat muut haukat. Etelä-Afrikassa pikkutuulihaukat kerääntyvät joskus jopa tuhatpäisiksi parviksi. Luultavasti pikkutuulihaukat lentävät yhtäjaksoisesti 2500 km matkan Välimeren ja Saharan yli. Pohjois-Afrikkaan linnut saapuvat helmikuun puolivälissä, Espanjaan ja Kreikkaan maaliskuussa, sekä Itä-Eurooppaan ja Venäjään huhtikuussa. Pikkutuulihaukka harhailee joskus pesimäalueen pohjoispuolella, Tanskassa ja Ruotsissa. Ruotsissa siitä on seitsemän havaintoa vuoteen 1992 mennessä, ja Tanskassa viisi havaintoa. Suomessa pikkutuulihaukka on tavattu kerran: Siuntiossa 8.6.1989.
Pikkutuulihaukka syö pääasiassa hyönteisiä, kuten sirkkoja ja kovakuoriaisia. Keväällä ne syövät myös pikkunisäkkäitä, liskoja ja joskus myös pieniä käärmeitä. Talvella tärkeimpinä saaliseläiminä ovat termiitit. Eräiden Espanjassa tehtyjen laskujen mukaan on huomattu, että noin 90 % pesälle tuoduista saaliseläimistä oli hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Selkärankaisista saaliseläimistä yleisimpiä olivat koti- ja metsähiiret sekä peipot ja muut varpuslajit. Myös Ranskassa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin hyönteisten määrä, joka oli 93 %.
Pikkutuulihaukka pesii ensi kertaa jo yksi- tai kaksivuotiaana. Pariside kestää vain yhden vuoden. Parit pesivät yhdyskuntina, joissa on noin 10–12 paria. Joskus pari pesii myös yksin. Koiraspikkutuulihaukka alkaa heti pesimäkauden alkaessa etsiä sopivaa pesäpaikkaa. Niitä ovat muun muassa halkeamat kallioissa, rinteiden syvänteet tai rakennusten onkalot. Myös pöntöt kelpaavat pesäpaikoiksi. Naaraan saavuttua linnut esittävät soidinlennon. Muninta alkaa huhtikuun puolivälissä,jolloin naaras munii 1–2 vrk:n välein 3–6 munaa, joita molemmat puolisot hautovat 28–29 päivää, naaras paljon aktiivisemmin. Espanjassa tehdyssä tutkimuksessa on huomattu jopa 36 prosentin pesinnöistä tuhoutuneen ympäristömyrkkyjen vuoksi. Poikaset ovat pesässä noin 28 vuorokautta.
Koko Euroopan ja Läntisen palearktisen alueen kokonaiskannaksi arvellaan 17 000–21 000 paria. Pikkutuulihaukka on luokiteltu maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi, sillä sen kanta on vakiintunut 2000-luvulla ja jopa hienoisessa nousussa. Aiemmin laji luokiteltiin vaarantuneeksi, sillä sen populaatio oli 1950-luvun jälkeen selvässä laskussa.
