Merikihu (Stercorarius parasiticus) on tiiroilta ja lokeilta ruokansa ryöstävä rantalintu. Lajin nimesi Carolus Linnaeus 1758.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätNo
NomadiMa
MaanpäällinenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Se
SeurakuntaOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Merilinnut ovat lintuja, jotka ovat sopeutuneet elämään meriympäristöissä. Vaikka merilintujen elintavat, käyttäytyminen ja fysiologia suur...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Si
SiirtomaaYhdyskunta tarkoittaa biologiassa läheisesti yhdessä elävien saman lajin edustajien muodostamaa ryhmää. Ryhmän jäsenten välisellä yhteisty...
Mi
MigraatioP
alkaaMerikihulla on tummanruskea höyhenpeite ja valkea panta kaulassa. Siivissä on valkea ”pilkka”, joka pilkahtelee linnun lentäessä. Merikihua on kahta värimuotoa, kokotumma ja vaaleampi (kuvassa). Muodoltaan se muistuttaa jalohaukkaa. Sukupuolet ovat samanvärisiä ja ne voivat olla kumpaa värimuotoa tahansa. Aikuisen yksilön pituus on noin 37–45 cm, pyrstösulat lisäävät siihen kesällä vielä 7 cm. Lajin siipiväli on 110–125 cm ja paino 330–610 grammaa. Naaras on selvästi suurempi.
Vanhin suomalainen rengastettu merikihu on ollut 33 vuotta ja 15 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin merikihu.
Merikihu pesii lähinnä arktisilla ja subarktisilla seuduilla Alaskasta ja Pohjois-Kanadasta Pohjois-Eurooppaan ja -Aasiaan ulottuvilla alueilla. Suomen merialueilla pesii noin 520 paria, Euroopan kanta on 16 000 – 24 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan ½–1 miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen. Talveksi se muuttaa eteläisen pallonpuoliskon rannikoille asti. Keväällä se saapuu Suomeen huhtikuun lopulta alkaen ja syksyllä poistuu huomaamattomasti heinä-syyskuussa. Atlantilla se vaeltelee sekä Afrikan että Etelä-Amerikan rannikoilla.
Vaasan lähellä Maalahden saaristossa kesällä 2002 rengastettu merikihu on löytynyt kuolleena Etelä-Brasiliasta. Merikihuista ei yleensä tehdä rengastuslöytöjä, sillä niiden talvehtimisalue on normaalisti aavalla merellä.
Merikihu viihtyy avoimessa tundramaastossa. Suomen pesimäkanta asuu yksittäispareina ulkosaariston puuttomilla luodoilla. Pesimäajan ulkopuolella merikihu viihtyy avomerellä.
Merikihu syö sopuleita ja muita pikkujyrsijöitä sekä hyönteisiä. Suomessa ne ryöstävät tiiroilta ja lokeilta näiden kalansaaliin. Tästä käytöstavasta se on saanut joissakin kielissä nimensäkin, ”parasiitti” eli loinen. Se voi myös ryöstää munia tai poikasia muiden lintujen pesistä. Muuttomatkoilla se varastelee ruokaa muilta kihuilta ja lokeilta.
Pesä on tavallisesti puuttoman luodon korkeimmalla kohdalla, missä kihuilla on esteetön näköala ympäristöön. Pesä on vain painanne kalliossa tai sammalikossa. Merikihu munii 1–2 tumman oliivinvihreää munaa. Molemmat emot hautovat munia 26–27 vuorokautta. Untuvikot ovat tummanharmaita tai -ruskeita, ja niillä on siniset jalat. Ne kasvavat nopeasti ja ovat lentokykyisiä 4-viikkoisina. Sukukypsä 3-vuotiaana.
